|
Taevas kisub kõrgeks, sügis astub maha.
Jälle kukub asju diivanite taha.
Liikumatult istun iseenda süles,
pole mingit soovi võtta asju üles.
Raamat. Ei ma ava. Vihik. Ka ei sulge.
Hirm on see, kui enam kartagi ei julge,
kui on ühes päevas kümneid kordi surdud.
Ära ole ülbe, nii ka sina murdud.
[...]
Taevas kisub kõrgeks, sügis astub maha.
Jälle kukub asju diivanite taha.
-Juhan Viiding
Taivas korkeaksi kohoaa, syksy maahan asettuu.
Tavaroita jälleen sohvien taakse lankeaa.
Omass' syleilyssä istun liikkumatta,
asioihin tarttua en millään kaipaa.
Kirja. En kyllä avaa. Vihko. Enkä myöskään sulje.
Pelkoa se, kun ei edes pelätäkään rohkene,
kun on yhdessä päivässä kymmenesti kuollut.
Älä ylpeile, sinäkin kyllä murrut.
[...]
Taivas korkeaksi kohoaa, syksy maahan asettuu.
Tavaroita jälleen sohvien taakse lankeaa.
|
All Comments (0) Comments